suomeksiin Englishpå svenska


Kuusikymmentä vuotta sitten, 50-luvulla, kansa rakensi kotimaata ja Pintos teki ensimmäiset naulansa, aluksi vain kahdella naulakoneella.

 

Niilo Peren vuonna 1956 perustama Pintos teki ensimmäiset naulansa Euran Walli-Björnin tilalla kahdella naulakoneella. Ensimmäisenä vuonna nauloja syntyi noin 4 000 kiloa. Kymmenen vuoden kuluttua vuosituotanto ylitti jo miljoonan kilon rajan, ja kahden miljoonan kilon rajapyykki ylittyi 1973.

Vuosikymmenten varrella naulojen rinnalle alkoi nousta muita tuotteita. Sideverkkojen valmistus alkoi 1970-luvulla, raudoitusverkkojen ja harjatankojen 1980-luvulla. Erikoistuotteiden valmistamiseen Pintos paneutui 1990-luvulla. Betonituoteteollisuuden elementtiraudoitukset nousivat nopeasti merkittäväksi tuoteryhmäksi. Suuri hyppäys yhä suuremmaksi yritykseksi tapahtui 1996, kun Pintos osti Jäki Oy:n liiketoiminnan. Henkilökunta ja liikevaihto kaksinkertaistuivat.

Kahden naulakoneen verstaasta on kasvanut monipuolinen Pintos-konserni, jolla on tuotantolaitoksia Euran lisäksi Rauman Lapissa ja Jokioisilla. Konserniin kuuluvat myös Pintopuu ja Ruotsin Värnamossa toimiva Pintos Svenska. Pitkän linjan perheyritystä johtavat nyt Niilo Peren pojanpojat Tuomas ja Samu Pere.

Nauloja syntyy nykyisin kymmeniä tuhansia kiloja vuodessa – raudoitusverkkojen, harjatankojen, ansaiden, nostolenkkien, kierre- ja irtohakojen, rengasraudoitteiden, moninaisten erikoisraudoitteiden ja koiratarhaverkkojen rinnalla. Pintos jatkaa menestyksekästä ja määrätietoista toimintaansa. Rautaisella otteella.

PintosHistoria small

Pintos 60V