Hyppää sisältöön
Web-sisällön esitys Web-sisällön esitys

Kaikki uutiset ja tiedotteet

Alasivujen tabit
Web Content - Uutiset


03.02 2020 Kesätöihin Pintokselle
Kesätyönhakijat Pintos Oy -Tuotantotyöntekijä -Esimiesharjoittelija

Haemme kesätyöntekjöitä tuotantoon ja logistiikkaan. Tehtäviä on myös avoinna esimiesharjoittelijalle sekä myyntiassistentille kesän ajaksi. Hae kaikkiin alla oleviin paikkoihin täyttämällä työpaikkahakemuslomake yhteystieto-sivullamme.

Pintos Oy on vuonna 1956 perustettu perheyritys, jonka päätoimialoina ovat betoniraudoitteiden ja naulojen valmistus sekä rakentamiseen liittyvien muiden tarvikkeiden myynti ja markkinointi. Tuotantolaitokset sijaitsevat Eurassa ja Rauman Lapissa, toimistot lisäksi Turussa ja Tampereella. Suomessa sijaitsevien yksiköiden lisäksi Pintoksella on Ruotsin Värnamossa toimiva tytäryhtiö Pintos Svenska Ab. Koko konsernin palveluksessa on noin 130 henkilöä ja liikevaihto on yli 60 miljoonaa euroa, josta viennin osuus on 20%. Pintos on alallaan johtava toimija Pohjoismaissa.

Kesätöihin tuotantoon ja logistiikkaan:

Etsimme kesätyöntekijöitä Pintos Oy:n Euran ja Rauman Lapin tehtaalle. Tuotannossa tulet työskentelemään kone-/automaattilinjoilla, joissa työ on pääosin koneen ohjausta, mutta sisältää myös käsityövaiheita. Työssäsi vastaat tuotteiden valmistumisesta sekä laatuvaatimusten täyttymisestä alamme edistyksellisimpien koneiden avulla. Toimit tiiviissä yhteistyössä kollegoidesi ja esimiestesi kanssa. Tuotantoamme kehitetään jatkuvasti, joten tehtäväsi on myös olla mukana kehittämässä työpisteesi toimintaa.

Logistiikkaosastolla työskentelet lähettämöissämme joko Lapin tai Euran tehtaalla ja vastaat tavaroiden lähettämisestä sekä vastaanotosta. Purkamisessa ja lastaamisessa käytetään trukkia, joten kokemus trukilla ajosta katsotaan eduksi.

Odotamme sinulta:
- Ammattikoulun opintoja tai aloitettuja AMK-opintoja
- 18- vuoden ikää
- Valmiutta vuorotyöhön
- Reippautta ja ahkeruutta
- Oma-aloitteisuutta ja sosiaalisia taitoja
- Mielenkiintoa alaa kohtaan

Tarjoamme sinulle:
- Mielenkiintoisen työympäristön
- Ammattitaitoiset työkaverit
- Spesiaalin toimialan sekä kansainvälisen konekannan
- Rennot ja opastavat esimiehet

Työ alkaa sopimuksen mukaan, viimeistään touko-kesäkuussa ja loppuu syksyllä. Lisätiedot kesätöistä antaa Pintos Oy:stä Tuotantopäällikkö Aki Keskinen, perjantaisin klo 10-11 28.2. asti (paitsi 21.2.), 0405605891

Kesätöihin esimiesharjoittelijaksi:

Etsimme Pintos Oy:lle ensisijaisesti ammattikorkeakouluopiskelijoita esimiesharjoitteluun kesälle 2020. Työssäsi tulet olemaan osana esimies- sekä tuotantotiimiä. Toimit esimiesharjoittelijana tehtaan työtehtävissä ja pääset toimimaan spesiaalilla toimialalla. Tehtäviisi kuuluu tuotantotilausten toimeenpano sekä tuotantoketjun valvominen yhdessä tiimisi kanssa. Vastaat erityisesti valmiiden tuotteiden laadusta asetettujen kriteerien mukaan sekä toimit mukana erilaisissa kehitysprojekteissa. Käytössämme on Digian Enterprise -toiminnanohjausjärjestelmä, jonka käyttö tulee sinulle tutuksi työn ohella. Käytät työssä myös eri järjestelmiä, joiden käytössä hyvät IT-taidot ovat eduksi. Työhösi kuuluu myös mahdollisten tuotantotöiden tekeminen.

Odotamme sinulta:
- Aloitettuja AMK-opintoja
- Sosiaalisia taitoja
- Mielenkiintoa alaa kohtaan
- Oma-aloitteisuutta ja kokemusta tuotantotyöstä
- Luotettavuutta sekä ongelmanratkaisukykyä
- Hyviä IT-taitoja

Tarjoamme sinulle:
- Mielenkiintoisen, kehittävän ja inspiroivan työympäristön
- Ammattitaitoiset ja kannustavat työkaverit
- Spesiaalin toimialan ja kansainvälisen konekannan
- Kannustavan sekä opettavan esimiehen
- Perehdyttämisjakson jälkeen annamme vastuuta kesäloman tuurauksissa ja erilaisissa projekteissa
- Mahdollisen urapolun tulevaisuuteen

Työ alkaa toukokuussa tai sopimuksen mukaan ja päättyy syksyllä. Lisätiedot kesätöistä antaa Pintos Oy:stä Tuotantopäällikkö Aki Keskinen, perjantaisin klo 10-11 28.2. asti (paitsi 21.2.), 0405605891

Kesätöihin myyntiassistentiksi:

Etsimme Pintos Oy:n pääkonttorille Euraan myyntiassistenttia kesän ajaksi. Työssäsi tulet olemaan osana asiakaspalvelutiimiä ja tehtäviisi kuuluu mm. myyntitilausten käsittely, puhelinvaihteen hoito sekä erinäiset projektiluontoiset tehtävät. Toimimme kansainvälisillä markkinoilla, joten kielitaito katsotaan eduksi. Käytössämme on Digian Enterprise -toiminnanohjausjärjestelmä, jonka käyttö tulee sinulle tutuksi työn ohella.

Odotamme sinulta:
- Aloitettuja AMK-opintoja
- Sosiaalisia taitoja
- Oma-aloitteisuutta
- Luotettavuutta sekä ongelmanratkaisukykyä
- Hyviä IT-taitoja

Tarjoamme sinulle:
- Mielenkiintoisen, kehittävän ja inspiroivan työympäristön
- Ammattitaitoiset ja kannustavat työkaverit
- Kansainvälisen toimialan
- Mahdollisen urapolun tulevaisuuteen
Jaa tämä artikkeli
Facebook timeline
Luetuimmat uutiset / lisää uutisia
Web-sisällön esitys Web-sisällön esitys
SÄHKÖPOSTI
pintos@pintos.fi

EURA
Pysäkintie 12
27510 EURA
Puh. (02) 838 5200
Fax. (02) 865 1755

LAPPI
Yrittäjäntie 9
27230 LAPPI
Puh. (02) 838 5200

TURKU
Jonkankatu 4
20360 Turku
Puh. (02) 838 5200