Artikkeli

09.09 2019 Pintos keskittää pääkaupunkiseudun varastopalvelut Espooseen
Uudeksi yhteistyökumppaniksi CHS Solutions
Pintos on tehnyt sopimuksen CHS Solutionsin kanssa varasto- ja logistiikkapalvelujen tuottamisesta. Ratkaisu merkitsee Pintoksen jakeluvaraston siirtymistä Vantaalta Espooseen. Muutosprosessi on käynnissä. Täysillä kierroksilla varastotoiminnot alkavat lokakuun alkupuolella. Espoossa Pintos saa käyttöönsä aiempaa enemmän varastotilaa. Lisäksi tuotteet pystytään varastoimaan entistä kustannustehokkaammin ja oikean varastointiprofiilin mukaisesti.
Nopeaa palvelua
Suomessa Pintoksen tuotteet lähetetään asiakkaille tilausta seuraavana arkipäivänä. Pääkaupunkiseudun rakentajia ja tukkuliikkeitä palvellaan lisäksi noutotiskillä, josta asiakas voi noutaa tilauksensa saman päivän aikana. Myös ulkomaiset tukkurit saavat noutaa rekalla tilauksensa helposti. Espoon jakeluvarasto sijaitsee keskellä kasvavaa pääkaupunkiseudun talousaluetta Kehä III:n välittömässä läheisyydessä. Liikenteellisesti varastolle on sujuva kulku.
Uusinta teknologiaa
Toimitusjohtaja Tuomas Pere kertoo, että varastopalvelujen uudelleen järjestelyt tulivat Pintoksessa ajankohtaisiksi, sillä varastotilojen ja -palvelujen tarve sekä tuotevalikoima ovat kaikki kasvussa. Yhteistyökumppaniksi valikoitui CHS Solutions, joka on osa kotimaista logistiikkatalo CHS Groupia. CHS tarjoaa kokonaisvaltaisen ja keskitetyn ratkaisun kaikkiin asiakkaan varastointi, kuljetus- ja logistiikkatarpeisiin. CHS kehittää asiakaslähtöisesti toimintaansa sekä varastoprosessejaan alan viimeisimpien teknologiaratkaisujen avulla. Operatiivinen johtaja Mikko Yli-Rahko sanoo olevansa ylpeä siitä, että CHS voi olla osa Pintoksen kehittämisohjelmaa, jossa hyödynnetään uusimpia innovaatioita ja virtaviivaistetaan toimintaa.
Tunnisteet
Tuotekaruselli (artikkeliin liittyvät tuotteet)

AJANKOHTAISTA
TIETOPANKKI
TYÖPAIKAT
YHTEYSTIEDOT
pintos@pintos.fi
Puh. 02 838 5200
Seuraa meitä:
© Pintos 2023 / Tietosuoja