Artikkeli

Uusi tuotantolinja ja uusi tapa valmistaa erikoisraudoitteita

Pintoksen teknologinen etumatka kasvoi huimasti
Pintoksen Rauman Lapin tehtaalla otettiin kesällä käyttöön uusi huippumoderni erikoisraudoitteiden valmistuslinja ja tuotantohalli. Linja suunniteltiin yhteistyössä konevalmistajan kanssa. Suunnittelussa korostuivat tehokkuus, monipuolisuus, ekologisuus ja työturvallisuus. Vastaavaa valmistuslinjaa ei ole muualla käytössä. Uutta tuotantotilaa valmistui kaikkiaan noin 3 000 m².
Kattava palvelukokonaisuus
Ainutlaatuisten raudoitteiden tuotantomenetelmien rinnalle Pintos on rakentanut täysin oman palvelukonseptin. Yhtiö on luonut jo aiemmin oman alustan ja suunnitteluohjelman, jota elementtiteollisuus ja rakennusliikkeet voivat käyttää suunnitellessaan raudoitteita tai ostaessaan Pintoksen tuotteita. Uusi linja avasi lisää mahdollisuuksia. Linjalla kyetään hitsaamaan esimerkiksi kuumavalssattua betoniterästä.
− Olemme jälleen kasvattaneet valikoimaamme useilla paikallaan rakentamisen tuoteryhmillä, toimitusjohtaja Tuomas Pere kertoo.
Uudella linjalla valmistettuja erikoisraudoitteita on jo toimitettu muun muassa Tampereen Kansi- ja Areena-projekteihin (Uros live).
Toinen linja modernisoitiin
Lapin teollisuustontilla toteutettiin myös vuonna 2014 käyttöönotetun erikoisraudoitelinjan modernisointi. Linjaan lisättiin uusi valmistussolu. Investointeihin käytettiin yhteensä 7 miljoonaa euroa. Kertaluontoisesti ne lukeutuvat yhtiön historian suurimpiin. Investoinnit toteutettiin kokonaan omarahoitteisesti.
Alansa edelläkävijä
Pintos on toteuttanut Euran ja Lapin tuotantolaitoksilla vaiheittain useita energian säästöön, energiatehokkuuteen ja parempaan ilman laatuun liittyviä parannuksia. Uuden hallin tuotanto- ja kiinteistöteknisissä laitteissa on otettu huomioon energiansäästö parhaalla mahdollisella tavalla. Ilmanpuhdistuslaitteisto taas kerää tehokkaasti talteen prosessin aikana hallissa syntyvän pölyn.
− Uusimpien teknologisten tuotanto- ja tuoteinnovaatioiden rinnalla haluamme olla suunnan näyttäjänä alan ja sen imagon kokonaisvaltaisessa kehittämisessä, Pere painottaa.
Kaikki Pintoksen kiinteistöt lämpiävät kotimaisella bioenergialla. Päästöttömiä valintoja on tehty myös investoimalla aurinkoenergiaan.
Lisäinfo
Tuomas Pere, toimitusjohtaja
050 569 8669





Tunnisteet
Tuotekaruselli (artikkeliin liittyvät tuotteet)
Web-sisällön esitys Web-sisällön esitys
SÄHKÖPOSTI
pintos@pintos.fi

EURA
Pysäkintie 12
27510 EURA
Puh. (02) 838 5200
Fax. (02) 865 1755

LAPPI
Yrittäjäntie 9
27230 LAPPI
Puh. (02) 838 5200

TURKU
Jonkankatu 4
20360 Turku
Puh. (02) 838 5200